Me oltiin menossa parin ystävän kanssa yhdelle toiselle ystävälle kylään, kun hän meitä pyysi kylään ja luokseen. No me lähdettiin sitten bussilla ja oltiin perillä. Soitettiin ulkona ovisummeriä eikä ystävä vastannut. Soitettiin uudestaan. Uudestaan. Ja uudestaan. Sattumalta yks mies meni ovesta sisään ja päästiin samalla rappukäytävään. No seuraavaksi mentiin sit soittamaan ystävän ovikelloa. Soitettiin sitä ainakin 30 kertaa peräkkäin. Ei vastausta. Aloin vähän huolestuun mutten näyttänyt sitä. Soitin ystävän tyttöystävälle että onko mun ystävä ottamut tänään jotain huumeita.. Hänen tyttöystävänsä ei tiennyt. Aloin selaamaan mun kännykkää ja sain vastauksen. Ystäväni on ottamut tänä iltana huumeita. Paniikki. Miksei se avaa ovea?? Soitettiin hänen tyttöystävälle uudestaan ja pyydettiin josko hän tulisi avaaman oven. No hän lupasi tulla avaamaan oven. Aloin oikeesti pelkäämään että mun ystävä on kuollut kun huudettiin postiluukusta ja pimpotettiin mikä kerettiin. Sit mä soitin 112. Oli pakko. Ne kyseli kauheesti ja kerroin mitä mun ystävä oli ottanut. En tiennyt määristä enkä tarkkaa mitä hän oli ottanut. Tiesin sen että mun ystävällä on ollu vaikeeta ja mielimaassa. Ei se kuitenkaan ennen ollut tehnyt mitään tälläistä. Entä jos se yritti kuolla? Entä jos se on kuollut? Entä jos se ei elä? Meni joku 10 min ja ambulanssi ja ystävän tyttöystävä tuli. Mentiin asuntoon ja näin mun ystävän makaavan sohvalla. Mentiin heti herättään sitä ja hetken päästä hän virkosi. Onneksi. Ambulanssi miehet siinä jotain kyseli ja viipy hetken aikaa ja mä vaan pidätin itkua ja mietin mitä kaikkea oisi voinut tapahtua. Onneksi se oli vain kuvitelmaa eikä totta. Onneksi. Tää ilta päättyi näin mutta se olisi voinut päättyä toisin. Huumet, ne tappaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti