Mä en halua olla noista mitään. Mä en vaan silti kykene parantumaaan, tai en, ehkä käyttäisi sanaa kyetä. Kyllähän jokainen kykenee, jos vain tahtoo. Mutta, se tahto, sen pitää olla jotain niin suurta, ja oikeaa. Minun tahtoni on valhetta. Haaveilen kyllä terveydestä, mutta vuosia sitten, olen tiennyt että tässä tää elämä oli. En mä oo katkera, enkä oikeastaan surullinenkaan. Mä oon, sanaton. Vaikka kuitenkin multa tulee niin paljon sanoja, vihaisia, koukeroisia, onnettomia, onnellisia, suuria ja pieniä.
En halua että mua tunnistettaisiin. En siksi voi kertoa paljoa itsestäni. Mä vaan tarvin tän paikan, jonne purkaa tää paska, ilman et teen sen nimellä, omilla kasvoillani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti